TUKHOLMAN OLYMPIAKISAT 1912

Tukholman olympialaiset  1912 olivat sään osalta ”päivänpaisteen olympiakisat”. Ne olivat mitalisadetta Suomen suuriruhtinaskunnan 164 urheilijan joukkueelle. Suomi sijoittui kisojen mitalitilastossa neljänneksi.

Venäjä oli ryhtynyt kiristämään otettaan Suomesta jo joitakin vuosia ennen olympiakisoja. Tukholman joukkueelta evättiin valtiollinen tuki, joten matkarahat kerättiin yksityisiltä. Kansallisetkin ristiriidat nousivat esille. Työväenliikkeen voimistuminen ja kieliriidat heijastuivat urheiluun.

Suomen olympiajoukkueen tehtävä Tukholmassa oli osoittaa muulle maailmalle suomalaisten kansallinen yhtenäisyys ja tahto poliittisesti vaikeassa tilanteessa.  Tarkoituksena oli kohottaa urheilu samalle tasolle muiden kansallisesti tärkeinä pidettyjen kulttuurin osa-alueiden kanssa. Näistä tehtävistä joukkue selviytyi erinomaisesti.