MEDIATIEDOTE
VUODEN URHEILUKIRJA -KILPAILU UUDISTUU
Vuodesta 1980 lähtien järjestetyn Vuoden urheilukirja -kilpailun voittajan nimeää vuonna 2023 ensimmäisen kerran yksi valitsija. Hänen nimensä julkistetaan joulukuussa.
Vuoden urheilukirja -kilpailun tämänvuotiset finalistit on julkistettu Suomen Urheilukulttuurin päivässä. Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON asiantuntijaraati valitsi finaaliin viisi kuluvan vuoden aikana julkaistua teosta.
Vuoden urheilukirja -finalistit 2023:
Erotuomarin päätöksenteko (Hanna Willman-Iivarinen, Vastapaino)
Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan (Jari Kupila, Minerva)
Nyrkki – kehässä Robert Helenius (Tuomas Kyrö, WSOY)
Pilviin kahlittu poika (Kai Ekholm, Docendo)
Suomalaisen seiväshypyn tarinat (Teijo Piilonen, Docendo)
Vuoden urheilukirja 2023 julkistetaan tammikuun lopussa 2024 Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA Olympiastadionilla.
Vuoden parhaalle kotimaiselle urheiluaiheiselle teokselle myönnettävä Vuoden urheilukirja -palkinto jaetaan nyt 44:nnen kerran. Samassa yhteydessä on vuodesta 2016 lähtien palkittu Vuoden urheilupostaus.
Aikaisempien vuosien (1980-2022) Vuoden urheilukirja -voittajat löydät täältä.
Lisätietoja:
Matti Hintikka
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahto
matti.hintikka@tahtocom-staging.test.cchosting.fi
p. 041 538 3854