Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO on alansa valtakunnallinen vastuumuseo, jonka tehtävänä on toteuttaa valtakunnallista museotoimintaa sekä kehittää ja edistää alansa kulttuuriperintötyötä ja museoiden yhteistyötä. Näissä merkeissä järjestettiin Tahdossa torstaina 5.11.2026 Urheilukulttuurin päivä, johon kutsuttiin kaikki suomalaiset urheilun lajimuseot.
Edustusta oli Tahdon lisäksi viidestä museosta, ja saimme heti aamun alkajaisiksi mielenkiintoiset ajankohtaiskatsaukset eri lajimuseoiden toiminnasta. Tämän jälkeen oli luontevaa viedä päivää eteenpäin yhdessä ja innostuneesti.
Urheilukulttuurin päivän luennoitsijana toimi Lahden museoiden johtaja Tuulia Tuomi. Aiheena oli Museoiden yhteistyö. Lahden museot palkittiin Vuoden museona 2025 ja sen alaisuudessa toimii suomalaisille tärkeä Hiihtomuseo.
Iltapäivän työpajoissa keskusteltiin museoiden yhteistyön kokemuksista ja erityisesti mahdollisuuksista. Keskustelua herätti laajasti kokoelmatyö, joka ei-ammatillisissa museoissa tehdään vapaaehtoisvoimin tai sivutoimisesti. Tällöin resurssit ovat hyvin rajalliset, jopa olemattomat. Tässä työssä ammatilliset museot voivat tarjota konkreettista apua ja arvokasta tietoa. Myös näyttelytyön käytännöt, viestintä ja markkinointi nousivat isoksi puheenaiheeksi. Yhdessä ideoimme ja pohdimme käytännön yhteistyön mahdollisuuksia. Niitä todellakin on!
”Urheilukulttuurin päivää on järjestetty vuosien ajan, mutta välillä epäsäännöllisesti. Nyt käynnistämme vuosittaisen perinteen, joka kokoaa suomalaiset urheilualan museot yhteen. Suomessa tehdään kansainvälisestikin mitaten monipuolista urheilun ja liikunnan museotyötä. Ammatillisesti hoidettujen museoiden lisäksi myös vapaaehtoisvoimin toimivissa museoissa tehdään erittäin arvokasta urheilukulttuurityötä, jota me Tahdossa haluamme tukea kaikin tavoin”, toteaa Tahdon johtaja (vt) Matti Hintikka.
Tapaamisen päätteeksi sovittiin, että Tahdon edustajat vierailevat lajimuseoissa tulevan vuoden aikana. Samoin päätettiin seuraavasta tapaamisesta syksyllä 2027.
