Ura urheilun parissa
Nimeni on Frauke Kubischta. Olen kotoisin Etelä-Saksasta, Heidelbergistä, mutta olen asunut Suomessa edelliset 18 vuotta. Ensikosketukseni urheilun ja liikunnan maailmaan oli kun, kuten monet nuoret tytöt, aloitin baletin harrastamisen noin nelivuotiaana. Muutin Suomeen ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla, kun isäni otti koko perheen mukaan saatuaan työpaikan Helsingin kauppakorkeakoulusta. Suomessa vaihdoin lajia baletista ratsastukseen. Tietysti Suomessa asuminen merkitsi sitä, että opettelin myös luistelemaan ja hiihtämään. Kävin Helsingin saksalaista koulua – siellä pelattiin myös pesäpalloa. Vuonna 1989 muutimme takaisin Saksaan, Heidelbergiin, jossa jatkoin ratsastusharrastustani. Kokeilin myös hetken aikaa rugbya sekä teini-iässä karatea. Ensimmäisenä yliopistovuotenani harrastin noin vuoden verran taekwondoa, ja lopulta päädyin ensimmäisiin thainyrkkeilyharjoituksiini. Pitää myös mainita, että kaupungissa suosikkikulkuvälineeni on aina ollut polkupyörä.
Olen ehtinyt kokeilla kaikenlaisia urheilun ja liikunnan muotoja. Vaikka olin kokeillut monia lajeja, se joka on todella kulkenut mukana tähän päivään asti on thainyrkkeily. Aloitin thainyrkkeilyn melko myöhään, olin jo 23-vuotias. Ensin ajattelin vain harjoittelevani, koska nautin siitä miten laji haastoi minua. Siinä tarvitaan kaikenlaisia ominaisuuksia: koordinaatiota, tasapainoa, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Kun olin harjoitellut noin kaksi vuotta ilman aikomusta koskaan otella, valmentajani ehdotti minulle ottelua. Ajattelin, että miksi ei: loppujen lopuksi otteleminen on osa lajia. Vaikka hävisin kaksi ensimmäistä otteluani Saksassa, en aikonut lopettaa. Kun seuraava ottelumahdollisuus avautui, tartuin siihen ja jatkoin ottelu-uraa.
Muutin Suomeen vuoden 2007 alussa suorittamaan tohtoriopintoja Helsingin yliopiston geotieteiden laitoksella. Kun vuonna 2005 menimme perhelomalle Suomeen tapaamaan vanhoja ystäviä, menin opiskelemaan Helsingin yliopiston Kumpulan kirjastoon ja katselin geologian osastoa. Pidin näkemästäni, ja kysyin mahdollisuutta suorittaa jatko-opintoja siellä. Minua kehotettiin hakemaan sinne vuonna 2006, kunhan olin valmistunut ensin Heidelbergin yliopiston geologian laitokselta. Näin tein, ja minulle tarjottiin väitöskirjatutkijan paikkaa Helsingin yliopistosta.
Muutettuani Suomeen ensimmäinen asia jota ryhdyin selvittämään, heti majapaikan löytämisen jälkeen, oli lähimmän thainyrkkeilysalin sijainti. Löysin sellaisen läheltä asuntoani ja aloin harjoitella siellä. Muutaman kuukauden kuluttua valmentajani ehdotti, että voisin osallistua kuntosalimme järjestämään salien väliseen kilpailuun (salikisat). Tietysti suostuin. Voitin ensimmäisen otteluni – se tunne oli huumaava. Tämän jälkeen ottelin muutamissa salikisoissa ennen kuin pääsin kilpailemaan ensimmäisissä suomenmestaruuskilpailuissani vuonna 2008.
Samoihin aikoihin valmentaja salillani kysyi, olisinko kiinnostunut ottamaan valmennusvastuun salin vain naisille tarkoitetusta ladythai-ryhmästä. Suostuin, koska tunsin olevani hyvä valmentaja, vaikka en ollut käynyt valmentajakoulutuksia. Suomenmestaruuskisoja seurasi ammattilaisottelu kamppailulajitapahtumassa – voitin myös sen. Jatkoin harjoittelua ja osallistuin samana vuonna EM-kisoihin (sijoituin viidenneksi) sekä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin (sijoituin ensimmäiseksi). Jatkoin ottelemista vielä muutaman matsin verran, mutta aloin keskittyä enemmän valmentamiseen. Osallistuin myös kamppailulajien ensimmäisen tason valmentajakoulutukseen.
Urheilusta tuli minulle ura. Kun olin tohtoriopintojeni loppuvaiheessa, opin, että Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa voi opiskella urheilu- ja vapaa-ajan johtamista englanniksi. Hain opiskelemaan kandidaatin tutkintoa tältä alalta, ja sain opiskelupaikan – valmistuin kandidaatiksi vuonna 2014. Sen jälkeen hankin työkokemusta alalta ja päätin lukea myös valmentamisen ylemmän korkeakoulututkinnon samassa oppilaitoksessa. Myöhemmin, kun olin jo perustanut oman yritykseni, opiskelin myös urheiluliiketoiminnan ylemmän korkeakoulututkinnon sekä ammattiopettajan tutkinnon laajentaakseni osaamistani.
Työskentelin myös kuuden vuoden ajan Vierumäen urheiluopistolla Kansainvälisessä Jääkiekon Kehityskeskuksessa kansainvälisten asioiden parissa. Toimin yhteyshenkilönä urheiluopiston ja kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n välillä – pääsin osallistumaan useisiin IIHF:n projekteihin sekä järjestämään esimerkiksi IIHF:n valmentajakonferenssia. Vierumäellä autoin oheisharjoittelussa monia ulkomaisia joukkueita, kuten Turkin miesten maajoukkuetta, Italian nuorten maajoukkueita, ja Japanin naisten alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta. Autoin harjoitus-, leiri- ja ottelujärjestelyissä myös monia muita seura- ja maajoukkueita Vierumäellä ja Suomen jääkiekkoliiton järjestämissä turnauksissa ympäri maata.
Olen myös toiminut fysiikkavalmentajana eri jääkiekkojoukkueille, kuten Heinolan Peliitoille, KJT:n naisten joukkueille, Lahden Pelicansin junioreille, sekä kahden vuoden ajan naisten alle 18-vuotiaiden maajoukkueelle. Olin myös naisten alle 18-vuotiaiden maajoukkueen joukkueenjohtaja.
Urheilun merkitys elämässäni
Urheilu on ollut keskeinen osa elämääni sekä valmentamisen takia mutta myös muista syistä – se tarjoaa minulle mahdollisuuden pysyä hyvässä kunnossa, pitää huolta hyvinvoinnistani ja tavata ystäviä. Tulin Suomeen Helsingin yliopiston tohtoriopintoja varten, mutta minulla oli melko vaikeaa valmistumisen jälkeen, ja silloin thainyrkkeily tarjosi minulle turvallisen paikan ja tavan purkaa yliopistomaailmaan liittyviä turhautumisia ja pettymyksiä. Rakastan sitä, miten urheilun kautta voi saada yhteyden ihmisiin ja vaikuttaa positiivisella tavalla toisten elämään. Urheilu voi antaa mahdollisuuksia ihmisille menestyä ja kukoistaa, ja se voi tarjota paikan missä ihmisillä on turvallinen ja huolehdittu olo.
Urheilun kautta olen saanut ystäviä Suomessa. Heti alusta lähtien thainyrkkeily tarjosi minulle mahdollisuuden tavata muita ihmisiä, treenata, ja luoda verkostoja. Se antoi minulle myös mahdollisuuden perustaa oman urheilukonsultointiyrityksen ja tarjota valmentaja- ja aikuiskoulutusta yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa. Urheilun kautta olen päässyt toimimaan Suomen ammattivalmentajat ry:n (SAVAL) hallituksessa sen ensimmäisenä ulkomaisena jäsenenä. SAVAL:n tekemä työ on minulle erittäin tärkeää, sillä vaikka valmentajat ovat keskeisessä asemassa urheilijoiden ja urheilijoiden kehityksen tukemisessa urheilun ja liikunnan kaikilla tasoilla, heidän oma ammatillinen asemansa on usein epävarmuuden, pätkäsopimusten ja matalapalkkaisuuden värittämää. Valmentaja on myös usein riippuvainen seurojen hallinnon ja muiden sidosryhmien päätöksistä. SAVAL:ssa pyrimme parantamaan valmentajien asemaa yhteiskunnassa, taistelemaan valmentajien oikeuksien puolesta, tarjoamaan heille oikeudellista apua sekä saamaan valmentajien äänen kuuluviin.
Miten tekisit suomalaisesta urheilumaailmasta paremman ja oikeudenmukaisemman?
Urheilumaailmasta minulla on paljon hyviä kokemuksia – esimerkiksi seurassani Lahti Thaiboxing Clubissa olen saanut hyviä ystäviä ja tukea, työtäni ja vaivannäköäni on arvostettu. Toki on myös huonompia kokemuksia – esimerkiksi urani alkuvaiheessa olen törmännyt myös ei-niin-järkeviin valmennuskäytäntöihin. Se on vahvistanut vakaumustani siitä, että valmentajakoulutukset ja valmentajana kehittyminen ovat keskeisen tärkeitä, jos halutaan tarjota kaikille positiivisia ja kasvattavia liikuntakokemuksia.
Ulkomaisena yrittäjänä Suomessa, vaikka puhunkin jo enemmän tai vähemmän sujuvasti suomea, on silti välillä vaikeaa tulla harkituksi projekteihin, osallistua hankeneuvotteluihin tai edes saada palautetta mahdollisilta asiakkailta.
Ulkomaisten valmentajien ja urheilijoiden/osallistujien integroitumista suomalaiseen urheiluympäristöön tulee helpottaa. Liian usein vaikuttaa siltä, että kieli on edelleen este, varsinkin hallintotasolla. Urheilijat ja urheilijat välittävät hyvin vähän siitä, puhuuko valmentaja sujuvasti suomea vai ei ollenkaan. Heille tärkeintä on, että valmentaja tukee heitä ja vastaa heidän tarpeisiinsa. Suomessa asuu yhä enemmän vieraskielisiä ihmisiä, mutta heidän on usein vaikea löytää tietoa siitä, miten he voisivat liittyä seuraan, treenata ja liikkua. Suomalaiset urheiluseurat ja -järjestöt hyötyisivät suuresti oviensa avaamisesta ulkomaalaisille, koska uudet ihmiset tuovat mukanaan uusia ideoita, harjoitusmenetelmiä ja näkökulmia, jotka vaikuttavat positiivisesti urheilun kehittymiseen Suomessa. Ja tietysti minulle on ammattiliiton hallituksen jäsenenä tärkeää parantaa valmentajien asemaa sekä saada yhteiskunta tunnistamaan, että valmennus ei ole vain harrastamista – se on ammatti.
