Vuosien 1870–1945 välillä Suomesta lähti Pohjois-Amerikkaan noin 370 000 siirtolaista. Viidesosa siirtolaisista palasi takaisin Suomeen. Valtameren toiselle puolelle lähdettiin usein töiden perässä, kun Yhdysvaloissa oli valtava kysyntä työvoimasta. Maatalousyhteiskunnassa suvun tilan jatkamisen sai harteilleen vanhin poika, joten muiden lasten piti lähteä etsimään leipäänsä muualta, aina Amerikasta asti.
Amerikkaan lähti myös urheilijoita. Tukholman olympialaisissa 1912 kolme kultaa ja yhden hopean saavuttanut Hannes Kolehmainen seurasi Viljami-veljeään Yhdysvaltoihin olympialaisten jälkeen, kun muurarille oli laihasti töitä tarjolla Suomessa. Juokseminen oli kuitenkin Amerikassa etusijalla muurarin töiden sijaan ja seuraavista olympialaisista Antwerpenissa tuloksena oli maratonin kultamitali.
Amerikkaan suuntasi myös Ville Ritola, kun viisitoistalapsisen perheen tilaa jatkoi vain pojista vanhin. Muut sisarukset saivat etsiä elantoaan muualta ja peräti yksitoista heistä lähti koettamaan onneaan Amerikkaan. Ritolasta kehittyi New Yorkin alueella kirvesmies, jolla oli kykyjä myös juoksijana. Juoksijaksi Ritola kypsyi pikkuhiljaa ja Pariisin 1924 olympialaisissa hän pääsi juhlimaan neljää kultaa ja kahta hopeaa. Amsterdamista 1928 kotiin tuomisena oli kulta ja hopea.
Antwerpenin ja Pariisin keihäänheiton kultamitalisti Jonni Myyrä matkusti myös Yhdysvaltoihin Pariisin 1924 olympialaisten jälkeen. Myyrän saha oli mennyt vararikkoon, jonka vuoksi hän kavalsi Savitaipaleen kunnan varoja, jotka maksoi kuitenkin pankkilainalla. Ongelmien kierre sai Myyrän lopulta jättämään kotimaan taakseen, eikä hän enää koskaan palannut Suomeen.
