Ketkä suomalaiset ovat kyenneet uusimaan yleisurheilussa henkilökohtaisen olympiavoiton? Parhaiten muistetaan juoksijoiden saavuttamat olympiavoiton uusimiset, erityisesti Lasse Viren, joka voitti sekä 5000 metrin että 10 000 metrin juoksut kaksissa perättäisissä olympiakisoissa 1972 ja 1976. Toinen helposti arvattava nimi on Paavo Nurmi vuosina 1920 ja 1924. Kentän puolella kuitenkin kaksi muutakin suomalaista yleisurheilijaa onnistui Pariisissa 1924 uusimaan olympiavoittonsa.
Sata vuotta sitten Pariisissa suomalaiset voittivat odotetusti maastojuoksun joukkuekilpailun, joka oli kolmannen ja viimeisen kerran olympiakisojen ohjelmassa, kuten lajin henkilökohtainen kilpailukin, jonka voitti toistamiseen juuri Paavo Nurmi. Lisäksi Nurmi voitti olympiaurallaan 10 000 metrin juoksun Antwerpenissa 1920 ja Amsterdamissa 1928.
Keihäänheitossa suomalaiset ovat voittaneet yhdeksän olympiakultaa, joista seitsemän nykyisessä miesten keihäässä, yksi naisten puolella (Heli Rantanen 1996) sekä ensimmäisenä Julius Saariston kulta molempien käsien kilpailusta Tukholmassa 1912. Keihäskultansa on silti kyennyt uusimaan vain yksi suomalainen, Jonni Myyrä Pariisissa 1924.
Karsinnan jälkeen (tulokset huomioitiin loppukilpailussa) Myyrä oli toisena, mutta hän onnistui finaalin toisella eli kisan viidennellä heitollaan repäisemään 62,96, joka riitti olympiavoiton uusimiseen kahden metrin erolla.
Myyrällä oli kisassa muitakin paineita niskassaan kuin tukijalan pitävyys tai keihään saaminen oikeaan asentoon. Savitaipaleen mies oli nimittäin ajautunut yritystoiminnassa pahoihin vaikeuksiin ja rahoitti kassavajeen kunnan kassasta, kunnalliskokouksen esimiehenä kun toimi. Kunnalle Myyrä vielä onnistui maksamaan ottamalla ison pankkilainan, jonka lyhentäminen ei ollut enää realistista. Niinpä kaksinkertainen olympiavoittaja päätti jättää palaamatta kotimaahan ja jatkoi olympiamatkaansa kohti Yhdysvaltoja – Japanin kautta.
Kilpailukiertue Japanissa toi Myyrälle epäilemättä pesämunaa uutta elämää varten. Samalla hän opasti paikallisia urheilijoita keihäänheiton saloihin. Uutta imperiumiaan rakentanut Japani oli saanut Pariisin olympialaisista vain yhden mitalin, ja janosi myös urheilumenestystä. Seuraavalla vuosikymmenellä maa olikin jo yleisurheilun suurvalta, tosin ei keihäänheitossa Myyrän vinkeistä huolimatta.
Erikoismies Eero Lehtonen ja suomalaista sopupeliä
Antiikin olympiakisojen kuningaslaji oli viisiottelu, jossa kilpailtiin pituushypyssä, keihäänheitossa, kiekonheitossa, stadionin (n. 192 m) juoksussa sekä lopuksi painissa. Nykyaikaisissa olympiakisoissa lajia yritettiin elvyttää niin sanotuissa välikisoissa Ateenassa 1906, jossa lajit olivat vauhditon pituushyppy, kiekonheitto (keinotekoiseen) antiikin tyyliin, keihäänheitto, 192 metrin juoksu sekä kreikkalais-roomalainen paini.
Vuosina 1912–1924 olympiakisoissa kilpailtiin kolme kertaa viisiottelussa, joka koostui pituushypystä, keihäänheitosta, 200 metrin juoksusta, kiekonheitosta ja 1500 metrin juoksusta. Lajissa ei jaettu pisteitä tuloksen vaan lajisijoituksen mukaan: voittajalle piste, kakkoselle kaksi – ja kokonaiskilpailun voitti vähiten pisteitä saanut urheilija.
Tämän yleisurheilun viisiottelun rinnalle nykyaikaisten olympiakisojen isä, ranskalaisparoni Pierre de Coubertin, kehitti oman version viisiottelusta, edelleen nykyaikaisena viisiotteluna tunnetun lajin, joka ei kuulu yleisurheilulajien joukkoon. Siinä kilpailtiin miekkailussa, pistooliammunnassa, uinnissa, ratsastuksessa ja maastojuoksussa – upseerien ja herrasmiesten lajeissa.
Suomen Eero Lehtosessa oli herrasmiesainesta. Sotilas hän ei kuitenkaan ollut, vaan mikkeliläisen maalausalan yrittäjän poika, joka kävi oppikoulun, kirjoitti ylioppilaaksi ja jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa metsänhoitajaksi asti. Yleisurheilun (ja muidenkin lajien) suomalaisten olympiavoittajien joukossa akateeminen tausta on ollut harvinaisuus. Yliopistourheilu ei ole ollut samalla tavalla osa urheilijapolkua kuten erityisesti Yhdysvalloissa.
Antwerpenissa 1920 Lehtonen oli voittanut viisiottelun olympiakultaa ylivoimaisella esityksellä: hän sijoittui kärkikaksikkoon kaikissa muissa lajeissa paitsi kiekonheitossa. Pariisissa 1924 Mikkelin mies joutui kuitenkin tiukkaan paikkaan heti avauslajissa pituushypyssä. Lehtonen hyppäsi kyllä 668 cm eli pidemmälle kuin neljä vuotta aiemmin (663,5 cm), mutta nyt tulos riitti vasta seitsemänteen sijaan. Kärjestä Lehtonen jäi toista metriä, kun USA:n Robert LeGendre täräytti peräti maailmanennätyksen 776,5 cm. Pituushypyn olympiakultaa otettiin selvästi heikommalla suorituksella: voittoon riitti 744,5 cm. Kuten huomataan, tuolloin mitattiin tulos puolen senttimetrin tarkkuudella.
Sitä vastoin juoksuissa ajanotto oli huomattavasti nykyistä joustavampaa. Käsikelloilla napsautettiin aikoja 1/5-sekunnin tarkkuudella nykyisten sadasosien sijaan. Eero Lehtosen kovin kilpakumppani Pariisin 1924 viisiottelussa oli Unkarin Elemér Somfay, joka ainakin unkarilaisten yleisurheiluhistorioitsijoiden mukaan kärsi 200 metrin juoksussa niin suurta vääryyttä, että menetti kultamitalin suomalaiselle. Erässään ylivoimaiseen voittoon juosseen unkarilaisen ajaksi merkittiin 23,4. Sijoituspisteet jaettiin eri erissä juosseiden kilpailijoiden aikojen perusteella ja Somfaylle kertyi lajista viisi sijoituspistettä parhaan lajituloksen (23,0) juosseen Eero Lehtosen saadessa yhden pisteen. Kokonaiskilpailussa Lehtonen voitti unkarilaisen kahdella pisteellä (14–16). Kakkossija 200 metriltä olisi nostanut Somfayn ohi suomalaisen.
Jossittelua viisiottelun ympärillä aiheutti myös Suomen Iivari Yrjölän keskeyttäminen keihäänheiton jälkeen. Keihäässä kolmanneksi sijoittuneen Yrjölän sijapisteet poistettiin, ja tästä hyötyi yhden sijan verran juuri Eero Lehtonen. Kyseessä oli nimenomaan ”tallipäätös” Lehtosen hyväksi, sillä esimerkiksi seuraavan päivän Helsingin Sanomissa kerrottiin, että ”Yrjölä oli lopettanut 5-ottelun Lehtosen hyväksi”. On kuitenkin huomattava, että Yrjölän keskeyttämisestä seurasi Lehtoselle vain yhden sijapisteen etu, joka ei ollut konkreettisesti kullanarvoinen, kun voittomarginaaliksi jäi kaksi sijapistettä.
Iivari Yrjölä joutui keskeyttämään myös kymmenottelun, jossa velipoika Paavo sijoittui yhdeksänneksi. Neljä vuotta myöhemmin Amsterdamissa Paavo Yrjölä voitti kymmenottelun olympiakultaa, edelleen ainoana suomalaisena.
Kova karsinta kuuden joukkoon
Yleisurheilun olympiafinaaleihin ylsi Pariisissa 1924 lähtökohtaisesti kuusi urheilijaa, toki riippuen karsintarajan ylittäjistä. Esimerkiksi korkeushypyn loppukilpailussa esiintyi yhdeksän hyppääjää, seiväshypyssä seitsemän. Kuuden urheilijan käytäntö perustui juoksumatkoihin. Lyhyiden juoksumatkojen olympiafinaalissa juoksi pitkään vain kuusi urheilijaa – stadioneilla kun oli vain kuusi rataa. Esimerkiksi 100 metrin juoksun olympiafinaalissa nähtiin ensimmäisen kerran kahdeksan juoksijaa vasta Tokiossa 1964.
Vaikka Jonni Myyrä paiskasi keihäänheitossa kultaa, lajin suomalaismenestys oli suorastaan vaatimaton verrattuna edellisten kisojen nelosvoittoon. Pariisin keihäskarsintaan jäi kaksi Antwerpenissa 1920 mitaleille yltänyttä miestä: kaksien edellisten olympialaisten mitalisti Urho Peltonen ja Paavo Johansson. Kuuden finalistin rajaus oli armoton.
Karsiutuminen koitui myös olympiavoittajien Elmer Niklanderin ja Ville Pörhölän kohtaloksi tällä kertaa. 34-vuotias Niklander kilpaili jo neljänsissä olympiakisoissaan mutta ei päässyt puolustamaan kiekonheiton kultamitaliaan finaaliin. Sama oli kuulantyönnön neljä vuotta aiemmin voittaneen Pörhölän kohtalo.
Kahdeksalle karu nelossija
Suomi voitti Pariisissa 1924 kaikkiaan 17 yleisurheilun olympiamitalia (10 kultaa, 5 hopeaa, 2 pronssia). Sen lisäksi peräti kahdeksan urheilijaa päätyi neljänneksi, juuri mitalisijojen ulkopuolelle. Näistä kahden edellä pronssilla oli tosin suomalaisurheilija.
Suomalaisten nelossijat:
10 000 m juoksu Väinö Sipilä (Eero Berg 3:s)
maraton Lauri Halonen
pituushyppy Vilho Tuulos
kolmiloikka Väinö Rainio (Vilho Tuulos 3:s)
kuulantyöntö Hannes Torpo
moukarinheitto Erik Eriksson
keihäänheitto Yrjö Ekqvist
viisiottelu Leo Leino
kymmenottelu Antti Huusari
Kymmenen kultamitalin varjossa osa suomalaisten yleisurheilijoiden mitaleista jäi jo aikanaan vähälle huomiolle. Kestävyysjuoksun joukkuemitalistien ohella yksi vähiten tunnettuja suomalaisia yleisurheilun olympiamitalisteja on epäilemättä Vilho Niittymaa, joka paiskasi Pariisissa 1924 kiekonheiton hopeaa. Pitkäkätinen Niittymaa oli Suomen paras kiekonheittäjä 1920-luvulla mutta ei kuitenkaan yltänyt Armas Taipaleen edellisellä vuosikymmenellä heittämiin SE-tuloksiin.
Sen sijaan 400 metrin aitajuoksussa olympiahopeaa 1924 voittanut Erik ”Erkka” Wilén kuuluu suorastaan suomalaisen yleisurheilun legendoihin. Peräti 50 SM-kultaa voittanut Wilén tuli Pariisin aitafinaalissa maaliin itse asiassa vasta kolmantena, mutta kakkosena maaliin kirineen USA:n Charles Brookinsin suoritus hylättiin ratarikon vuoksi. Kultamitalisti Morgan Taylor puolestaan kaatoi yhden aidan, joten hänen voittoaikaansa 52,6 ei silloisten sääntöjen mukaan voitu hyväksyä maailmanennätykseksi. Myös Erkka Wilénin tulos 53,8 alitti entisen ME-ajan 54,0. Maailmanennätykseksi suomalaisen aikaa ei kuitenkaan noteerattu, sillä sitä ei ollut otettu kellolla vaan arvioitu voittajan ajan perusteella. Olympiaennätyksen Wilén kuitenkin sai nimiinsä.
Muiden maiden mestareita
Kaikki Pariisin yleisurheilusankarit eivät toki olleet suomalaisia. Britit veivät voittoja pikamatkoilla amerikkalaisten nenän edestä, ja USA:n Bud Houser voitti sekä kuulan että kiekon. Korkeuskilpailun voitti olympiaennätyksellä 198 cm USA:n Harold Osborn, joka vei nimiinsä myös kymmenottelun ME-pisteillä. Silmälasipäinen Osborn oli ennen olympiakisoja hypännyt ME-korkeuden 203 cm, ja etenkin Yhdysvaltain lehdistö nosti hänet Pariisin olympiakisojen suureksi sankariksi, Paavo Nurmen viidestä kultamitalista huolimatta. Tarvittiin Nurmen ylivoimaisen voittoisa USA:n kiertue vuonna 1925, jotta sikäläinen mediakin tunnusti hänet yleisurheilun suurimmaksi nimeksi. Isäntämaa Ranska sai juhli kolmea pronssimitalia yleisurheilusta. Voittoja vaille jäi Ruotsi, mikä tietysti pantiin Suomessa hyvin merkille.
Matti Hintikka
Yleisurheilun kenttälajien suomalaismitalit, Pariisi 1924
Kultaa
Keihäänheitto
1) Jonni Myyrä, Suomi 62,96 m
2) Gunnar Lindström, Ruotsi 60,92 m
3) Eugene Oberst, USA 57,98
Viisiottelu
1) Eero Lehtonen, Suomi 14 pistettä
2) Elemér Somfay, Unkari 16 p.
3) Robert LeGendre, USA 18 p.
Hopeaa
Kiekonheitto
1) Bud Houser, USA 46,155 m
2) Vilho Niittymaa, Suomi 44,95 m
3) Thomas Lieb, USA 44,83 m
Pronssia
Kolmiloikka
1) Nick Winter, Australia 15,525 m
2) Luis Brunetto, Argentiina 15,425 m
3) Vilho Tuulos, Suomi 15,370 m