7.3.‒25.10.2015
Tapio Rautavaara oli suomalaisten sankarihahmo, joka nousi huipulle usealla elämänalueella. Urheilumuseon kokoama juhlanäyttely jäsentyi Rautavaaran lahjakkuuden eri puolien mukaisiin osioihin: urheiluun, musiikkiin ja elokuvaan. Näyttely avattiin, kun reissumiehen syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta.
Viihteen monilahjakkuus ei tyytynyt urheilussakaan yhteen lajiin. Rautavaara voitti keihäänheiton olympiakultaa Lontoossa 1948 ja jousiammunnan joukkuekisan MM-kultaa vuonna 1958. Laulajana Tapio Rautavaara on yksi Suomen rakastetuimmista. Hän osasi tulkita suomalaisuutta mollissa soivissa sävelmissään ehkä koskettavammin kuin kukaan muu. Näyttelijänä hänellä oli rooli 20 elokuvassa, joiden lajityypit vaihtelivat melodraamasta musiikkikomediaan.