19.10.2022

Museosta TAHTOON – tiedosta tunteeseen

  • Blogi

TAHTO kertoo suomalaisen urheilun ja liikunnan tarinaa, jossa yhdistyvät tunne ja tieto. Mieleenpainuvin historia ei synny vuosiluvuista, vaan tunteista ja merkityksistä; muistijäljistä, joista kasvaa jokaisen oma elämäntarina. Samalla tavalla syntyvät urheilun suuret kertomukset, jotka yhdistävät niin harrastajaporukoita, urheiluseuroja, lajiyhteisöjä kuin jopa koko kansaa.

Urheilun tuottamia muistijälkiä mahdollistavat omassa tärkeässä yritykset, jotka tekevät yhteistyötä sekä yksittäisten urheilijoiden että eri tason yhteisöjen kanssa. Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO puolestaan on tarjonnut yrityksille uudenlaisen mahdollisuuden kiinnittyä tähän suureen, suomalaisia yhdistävään tarinaan. Kesällä 2022 Urheilumuseosta nimensä ja ilmeensä uudistanut TAHTO on ainutlaatuisella tavalla sekä urheilun että kulttuurikentän toimija.

Syksyllä 2022 tehtiin omanlaistaan suomalaista urheiluhistoriaa TAHDON yrityskumppanien kokoontuessa kumppaniworkshopin merkeissä. Heti tilaisuuden alussa koettiin urheilun tunnevoima, kun jokainen osallistuja esitteli itsensä ja kertoi vaikuttavimman urheilumuistonsa. Muistojen kertominen konkretisoi, kuinka urheilun ja liikunnan keskiössä on tunne, olivatpa kyseessä sitten alakoulun kisat, hiihtoretket tai kansainväliseen kilpailumenestys.

Katsojana koetut elämykset niin paikan päällä kuin televisioiden äärellä yhdistävät erityisellä tavalla. Yhteinen urheilukulttuuri on kyyneleet silmiin nostaneita voittoja ja mykistävimpiä tappion hetkiä. Nämä muistot ja tunteet herättävät eloon myös kulttuurikeskus TAHDON kokoelmat ja näyttelyt.

TAHDON yrityskumppanit Polar ja ifolor kertoivat workshopissa kokemuksistaan urheilukulttuurin vahvistajina. Tunteen merkitys nousi näissäkin keskeisenä esiin. Polarin vanhat sykemittarit saavat monet muistelemaan, kuinka itsellä tai jollakin lähipiirissä on ollut juuri sellainen vuosia sitten. Olennaista on oma muistikuva, ei niinkään teknisten yksityiskohtien vertailu ja analyysi. Vanhoihin esineisiin liittyy lämmin huumori, jota TAHDON näyttelyissä saadaan päivittäin tunnistaa.

Tunnetta ja huumoria liittyy paljon myös vanhoihin valokuviin, joihin on tallentunut hetkiä omasta urheilusta ja liikunnasta yhtä hyvin kuin koko kansakuntaa koskettaneita tapahtumista. TAHDON ja ifolorin yhteistyönä toteutettu ”Ettei tähtihetket unohtuisi” -valokuvakilpailu tuotti paitsi vaikuttavia valokuvia myös kokonaisen ajankuvan suomalaisen urheilun ja liikunnan todellisuudesta 2020-luvun alussa.

TAHTO sai kumppaniworkshopiin osallistuneilta markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisilta myös erinomaisia ideoita tapahtumien järjestämiseen sekä uusiin yhteistyömuotoihin. Niistä kuullaan jatkossa lisää, ehkä jo ennen seuraavaa kumppanitapaamista!

Matti Hintikka