Tiedote 8.5.2025
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON mittavat kokoelmat täydentyvät mäkisankari Veikko Kankkosen palkinnoilla. Kankkonen oli yksi 1960-luvun suurista suomalaisista urheilijoista ja lahtelainen mäkihyppääjä saavutti urallaan mittavan palkintokokoelman. Olympiavoittajan ja kaksinkertaisen mäkiviikon voittajan arvokas palkintokokoelma siirtyy nyt osaksi Urheilun ja liikunnan kansalliskokoelmaa, jota TAHTO (Urheilumuseosäätiö) hallinnoi.
- Minustahan ne ovat nyt oikeassa paikassa. Jokainen saa nähdä, minkälaisia mitalit olivat aikana ennen tätä päivää, kommentoi Veikko Kankkonen.
Suuret ikäluokat aikuistuivat 1960-luvulla katsomalla televisiosta rohkeasti hypännyttä mäkimiestä, Veikko Kankkosta. Lahden Hiihtoseuraa edustaneen Kankkosen menestys kulminoitui vuoteen 1964. Tuolloin Suomen sinisessä villapaidassa esiintynyt Kankkonen saavutti käytännössä kaiken mahdollisen mäkiareenoilla. Hän voitti Keski-Euroopan mäkiviikon, Salpausselän ja Holmenkollenin mäkikisat sekä olympiakultaa normaalimäestä ja olympiahopeaa suurmäestä Innsbruckissa. Olympiakisat olivat samalla MM-kisat, joten mitaleja kertyi tuplasti.
Kankkonen sai kunniatehtävän kantaa Suomen lippua Grenoblen olympiakisojen avajaisissa 1968. Hänet valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen vuonna 2017.
- Veikko Kankkosen palkintokokoelma on kansallisesti arvokas kokonaisuus ja merkittävä lisä TAHDON näyttelyihin. Kokoelma on ollut jo aiemmin esillä päänäyttelyn sankarisalissa ja palkintoja nostetaan yleisölle nähtäväksi jatkossakin. Kiitämme myös Opetus- ja kulttuuriministeriötä yhteistyöstä, toteaa TAHDON johtaja Jukka-Pekka Vuori.
Olympiamitalien ja muiden merkittävien palkintojen lisäksi kokoelmaan kuuluu diplomeja, numeroliivejä ja presidentti Urho Kekkosen myöntämä taistelijan malja.
Lisätietoja:
Jukka-Pekka Vuori
johtaja
p. 050 598 7064
jukka-pekka.vuori@tahto.com