9.1.2024

Levi 60 vuotta – Kaikkien aikojen Levi -näyttely TAHTOON

  • Tapahtumat ja yleisöopastukset

  • Uutiset

Tiedote 9.1.2024

Oy Levi Ski Resort Ltd ja Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO toteuttavat 60 vuotta täyttävän Levin juhlavuoden kunniaksi yhteistyössä Kaikkien aikojen Levi -näyttelyn. Uusi näyttely kertoo Levin matkailun kehityksestä vaatimattomilta 1930-luvun tunturihiihtokursseilta ja kotimajoituksesta yli puolen miljoonan vuosittaisen kävijän kansainväliseksi ja vastuulliseksi matkailukeskukseksi.

Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON tehtävänä on tallentaa ja tulkita suomalaista urheilu- ja liikuntakulttuuria monipuolisesti ja yhteiskunnan kannalta eri näkökulmien kautta. Levin ainutlaatuinen 60-vuotinen tarina on osa suomalaista hiihtohistoriaa, joka näkyy Kaikkien aikojen Levi -näyttelyn merkeissä TAHDOSSA Olympiastadionilla sekä tietenkin Levillä. Tammikuun 25. päivä avautuva näyttely on esillä TAHDOSSA huhtikuun alkuun asti.

TAHDON johtaja Jukka-Pekka Vuori avaa Levin merkitystä suomalaisessa liikunta- ja urheilukulttuurissa:

  • Levi on asettanut 60 vuoden aikana kunnianhimoisia tavoitteita ja omaksunut jatkuvan muutoksen. Hiihtokeskuksen ympärille on vuosien varrella syntynyt korkeatasoista majoitusta ja palveluita, nopeita hissejä, uusia rinteitä ja ympärivuotisia aktiviteetteja. Kehittyvä Levi palvelee yhä suurempaa joukkoa aktiivisista vapaa-ajan harrastajista aina kilpaurheilijoihin asti.

Levi tuo TAHTOON elämyksellisen tunturikokemuksen, josta pääsee nauttimaan jo TAHDON edustalla Levin gondolihissin kopissa. Näin museovieraiden lisäksi myös ohikulkijat pääsevät fiilistelemään tunturitunnelmaa. Levin gondolihissi on avoinna Tahdon aukioloaikoina.

Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari avaa TAHDON yhteistyön ja juhlanäyttelyn olevan yksi juhlavuoden lukuisista teoista tunturielämysten kasvattamiseksi:

  • Me olemme erityisen ylpeitä siitä, että 60-vuotisen matkan aikana Levi on kantanut vastuunsa arktisesta luonnosta, paikallisesta kulttuurista ja ihmisten hyvinvoinnista. Juhlavuonnakin me teemme jokaisena päivänä töitä sen eteen, että tunturissa vietetty päivä on osa kestävää kasvua, jota rakennetaan teko kerrallaan.

Levin ja TAHDON yhteistyö näkyy Kaikkien aikojen Levi -näyttelytoteutuksina TAHDOSSA ja Levillä, juhlavuoden sisältöinä Levin eri kanavissa ja erilaisina tilaisuuksina Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA.

Kaikkien aikojen Levi -näyttely esillä TAHDOSSA Olympiastadionilla 25.1.–7.4.2024.