Saako museossa juosta?
Pari vuotta sitten olisin vastannut tähän kysymykseen empimättä: ”Ei tietenkään.” Tänään vastaan aivan toisin.
Toivon, että museossa juostaan.
Toivon, että siellä saa kokeilla, innostua, nauraa ja onnistua. Parhaimmillaan juuri siellä voi syttyä kipinä elämänmittaiseen liikunnalliseen elämäntapaan. Oma käsitykseni museosta on muuttunut täysin.
Kun koululuokka astuu museoon, mukana kulkee paljon enemmän kuin reput ja eväät. Mukana kulkevat uteliaisuus, oppiminen ja mahdollisuus nähdä maailma uudella tavalla. Mutta entä jos museovierailu voisi tehdä vielä enemmän? Entä jos se voisi innostaa liikkumaan? Juuri nyt kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Suomalaisten lasten liikkuminen eriytyy. Osa harrastaa aktiivisesti, mutta yhä useampi liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. LIITU 2024 -tutkimuksen mukaan vain noin kolmasosa lapsista ja nuorista saavuttaa päivittäisen liikkumissuosituksen. Samalla paikallaanolo lisääntyy ja Move!-mittaukset osoittavat, että monen koululaisen fyysinen toimintakyky on tasolla, joka voi myöhemmin heikentää hyvinvointia, oppimista ja terveyttä.
Kyse ei ole vain liikunnasta. Kyse on lasten hyvinvoinnista, oppimisesta ja tulevaisuudesta.
Siksi 1. elokuuta 2026 voimaan tullut perusopetuslain uudistus on historiallinen. Ensimmäistä kertaa lakiin kirjattiin velvoite edistää lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa osana koulun toimintakulttuuria. Kyse ei ole uusista liikuntatunneista, vaan siitä, että liike kuuluu koko koulupäivään – oppitunneille, välitunneille ja oppimisympäristöihin. Tutkimukset osoittavat, että pienetkin liikunnalliset hetket lisäävät vireyttä, parantavat keskittymistä ja tukevat oppimista.
Harrastamisen Suomen malli on tärkeä uudistus, mutta kaikkea liikettä ei voi jättää harrastusten varaan. Harrastus tavoittaa osan lapsista. Koulupäivä tavoittaa jokaisen. Siksi tarvitsemme uudenlaisia oppimisympäristöjä ja uudenlaista yhteistyötä. Vastuu lasten liikkumisesta kuuluu koulun lisäksi kodeille, kunnille, kulttuuritoimijoille, järjestöille, urheiluseuroille ja meille kaikille aikuisille.
Olen saanut olla mukana rakentamassa TAHDON Liikuntaseikkailua sen ensimmäisistä vaiheista lähtien. Samalla olen huomannut muuttaneeni täysin käsitystäni siitä, mitä museo voi olla. Museo ei ole enää vain paikka, jossa katsotaan vitriinejä hiljaa. Se voi olla paikka, jossa historia herää eloon, jossa saa liikkua, kokeilla ja oivaltaa. Paikka, jossa liikunnan ilo syntyy lähes huomaamatta oppimisen rinnalla.
Suomalainen urheilukulttuuri on paljon enemmän kuin kilpailuja ja mitalitaulukoita. Se on rohkeutta, ystävyyttä, sitkeyttä, yhteisöllisyyttä ja reilua peliä. Parhaimmillaan se tarjoaa lapselle iloa, turvallisia aikuisia, uusia ystäviä ja uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
Parhaimmillaan yksi koulupäivä ei pääty koulun portille. Lapsi kertoo kotona olympiavoittajan tarinan, haluaa palata museoon perheensä kanssa tai pyytää päästä kokeilemaan uutta lajia.
Yksi onnistunut kokemus voi muuttaa paljon.
Reilun vuoden aikana TAHDON Liikuntaseikkailu on liikuttanut jo yli 10 000 koululaista osana koulupäivää. Jokainen vierailu on vahvistanut uskoamme siihen, ettei oppimista, kulttuuria ja liikettä tarvitse erottaa toisistaan. Päinvastoin – yhdessä ne voivat synnyttää kokemuksia, jotka kantavat pitkälle.
Ehkä tulevaisuudessa emme ajattele museota vain paikkana, jossa säilytetään menneisyyttä, vaan paikkana, jossa rakennetaan tulevaisuutta.
Jos yksi koulupäivä voi sytyttää kipinän elämänmittaiseen liikunnalliseen elämäntapaan, olemme onnistuneet paljon suuremmassa kuin rakentamaan uuden museokonseptin.
Olemme olleet rakentamassa liikkuvampaa Suomea – yksi koulupäivä kerrallaan.
Virpi Utriainen, projektipäällikkö, Liikuntaseikkailu, TAHTO
hallituksen jäsen, Suomen Urheiluliitto