Neloisvoitolla aloitettiin
Suomalaisen urheilun alamäestä on jaksettu jauhaa pitkään. Oikeastaan se alkoi jo sata vuotta sitten. Itsenäisen Suomen urheilijoiden avaus Antwerpenin olympiakisojen yleisurheilussa oli jotain, johon ei enää koskaan ole ylletty – eikä ylletä.
Antwerpenin kisojen kesälajeista ammunnassa, jousiammunnassa, purjehduksessa ja pyöräilyssä oli kilpailtu jo ennen 14. elokuuta järjestettyjä avajaisia. Suomalaisurheilijat nähtiin areenalla avajaisten jälkeisenä päivänä, sunnuntaina 15. elokuuta. Loppukilpailuista ensimmäisenä oli ohjelmassa keihäänheitto.
Tukholmassa 1912 olympialaisella opintomatkalla (sijoitus 8:s) käynyt keihäänheittäjä Jonni Myyrä oli noussut maailmansodan aikana maailman parhaaksi lajissaan ja ylittänyt useaan otteeseen virallisen ME-tuloksen. Lopulta vuonna 1919 hän oli onnistunut saavuttamaan myös virallisen maailmanennätyksen (66,10). Ennakkosuosikki Myyrä kilpaili olympiavuonna heittokättään säästellen. Hän jätti väliin muun muassa Suomen olympiakarsinnat.
Keihäänheiton aamukarsinnassa Urho Peltonen säväytti heittämällä olympiaennätyksen 63,605 (tuolloin mitattiin heitot peräti puolen sentin tarkkuudella). Peltonen oli voittanut jo Tukholmassa 1912 pronssia nyt ohjelmasta pudotetussa kahden käden keihäänheitossa. Myyrä säästeli edelleen kättään heittäen toki karsinnan kärkikolmikkoon. Suoritusta vaikeutti lisäksi se, että amerikkalaisen kilpakumppanin harjoitusheitossa keihäs oli kimmonnut Myyrän heittokäteen. Vammasta selvittiin siteellä.
Iltapäivän finaalissa Myyrä sitten heitti säästelemättä: viidennen kierroksen 65,78 toi kultaa selvällä erolla. Karsintatulokset säilyivät voimassa myös loppukilpailussa, joten Peltonen sai aamun tuloksellaan hopeaa, Paavo Johansson pronssia. Suomen kolmoisvoitto heltisi helposti: Peltonen ja Johansson heittivät yli kolme metriä pitemmälle kuin pahimmat uhkaajat.
Historiallinen neloisvoitto, Suomen ainoa olympiakisoissa, sen sijaan varmistui äärimmäisen täpärästi. Edellisten kisojen olympiavoittaja (kahden käden kilpailussa) Julius Saaristo säilyi neljäntenä vaivaisen puolen sentin erolla seuraavaan.
Olympiakisojen yleisurheilussa neloisvoittojen aika päättyi suomalaisten keihäsmiesten triumfiin.
Edes USA ei pärjännyt kenttälajeissa Suomelle
Yhdysvaltain yliopistourheilu tuotti jo sata vuotta sitten ammattilaisia erityisesti baseballiin ja amerikkalaiseen jalkapalloon, joissa juoksunopeus on keskeinen elementti. Tämä näkyi myös olympiaradoilla. USA:n juoksijat menestyivät (ja menestyvät) erityisesti pikamatkoilla. Maa toki hallitsi Antwerpenissa yleisurheilua kokonaisuudessaan (29 mitalia, kakkosena Suomi 16 mitalilla) mutta kenttälajeissa ja otteluissa jenkit joutuivat tunnustamaan suomalaiset paremmiksi.
Kenttälajit olivat jo Antwerpenin kisaohjelmassa melko lailla nykyisen kaltaiset – lukuun ottamatta sitä, että naisia ei vielä kahdeksaan vuoteen nähtäisi olympialaisilla yleisurheilukentillä. Molempien käsien heitot oli jätetty historiaan, mutta painonheitto pysyi vielä mukana; samoin viisiottelu, jota ei pidä sekoittaa nykyaikaiseen viisiotteluun.
Yleisurheilun kenttälajit (hypyt ja heitot) ja moniottelut, Antwerpen 1920
– mitalit maittain (kultaa–hopeaa–pronssia)
Suomi 5–3–2
USA 4–5–4
Ruotsi 1–2–5
Norja 1–0–0
Tanska 0–1–0
Yleisurheilu kokonaisuudessaan oli vahvasti pohjoisamerikkalainen ja pohjoismainen ilmiö. Briteille yleisurheilu oli ennen muuta juoksulajeja, sodan hävinnyttä Saksaa ei huolittu mukaan; Ranska ja isäntämaa Belgia kilvoittelivat ynnä muut -sijoilla, Italia ja Espanja tuskin edes niistä. Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta toivat eksotiikkaa vain pari japanilaista moniottelijaa sekä chileläinen 44 metrin keihäsmies.
Suomen olympiamitalit yleisurheilun kenttälajeissa 1920
Kultaa
Vilho Tuulos, kolmiloikka
Ville Pörhölä, kuulantyöntö
Elmer Niklander, kiekonheitto
Jonni Myyrä, keihäänheitto
Eero Lehtonen, 5-ottelu
Hopeaa
Elmer Niklander, kuulantyöntö
Armas Taipale, kiekonheitto
Urho Peltonen, keihäänheitto
Pronssia
Paavo Johansson, keihäänheitto
Hugo Lahtinen, 5-ottelu
Neljän mitalin Niklander
Kiekonheitto muodosti modernin urheilun alkuaikoina erityisen sillan antiikin aikaan. Myronin veistämä Diskobolos eli antiikin kreikkalaista kiekonheittäjää kuvaava patsas lienee maailmanhistorian tunnetuin urheiluveistos. Lajin antiikkisia yhteyksiä korosti Antwerpenissa 1920 vielä sekin, että kisajulisteessa esiintyy klassiseen tyyliin kuvattu kiekonheittäjä.
Tämän sata vuotta sitten selvästi nykyistä merkittävämmän lajin olympiakullan voitti 22.8.1920 Suomen Elmer Niklander. Myös suomalaisittain kiekonheiton kultamitaliin liittyi lisäkiiltoa, olihan Isä-Järvinen saavuttanut antiikin kiekonheitossa Suomen yleisurheilun ensimmäisen (epävirallisen) olympiavoiton Ateenassa 1906. Tukholmassa 1912 kiekkokultaa oli heittänyt Armas Taipale. ”Iso-Armas” oli myös voimassaolleen maailmanennätyksen haltijana hienoinen ennakkosuosikki. Hänen oli kuitenkin taipuminen hopealle puoli metriä Niklanderille hävinneenä.
Elmer Niklander oli päässyt jo 18-vuotiaana mukaan Lontoon olympiakisoihin 1908. Sen kisamatkan suurin saavutus oli kädenvääntö Suomen kuuluisinta voimamiestä Isä-Järvistä vastaan. Kamppailu päättyi ratkaisemattomaan tai toisen tulkinnan mukaan Isä-Järvisen loukkaantumiseen. Antwerpenissa 1920 Niklander koki samantyyppisen nuoren sukupolven voimannäytön, kun hän jäi kuulantyönnössä hopealle. Voiton vei 22-vuotias torniolainen Ville Pörhölä, ”Röyttän karhu”.
Neljä päivää kuulakilpailun jälkeen kisattu kiekonheitto toi lopulta Niklanderille olympialaisen kultamitalin. Jo Tukholmassa 1912 kaksi mitalia voittanut ”Oitin kanuuna” on Suomen yleisurheilijoiden häikäisevän olympiamenestyksen tuntemattomin monimitalisti.
Myös Ville Pörhölän olympiaura jatkui pitkään. Hän siirtyi moukarinheittoon, jossa voitti olympiahopeaa Los Angelesissa 1932 ja heittipä hän lekaa vielä Berliinissä 1936. Kuulantyönnön ainoana suomalaisvoittajana Pörhölä pysyi aina vuosituhannen vaihteeseen, jolloin Arsi Harju yllätti Sydneyssä 2000.
Tuulos ja Lehtonen – sata vuotta ilman seuraajia
Kolmiloikassa kultaa voittaneen Vilho Tuuloksen saavutus on edelleen ainoa laatuaan: kukaan muu suomalainen ei ole voittanut olympiakisoissa yleisurheilun hyppylajia.
Tamperelainen Tuulos matkasi Antwerpeniin niin suomalaisten kuin ulkomaistenkin asiantuntijoiden ehdottomana ennakkosuosikkina. Kuten muissakin kenttälajeissa, myös kolmiloikassa alkukilpailun tulokset jäivät voimaan. Niinpä Tuuloksesta tuli olympiavoittaja päivämäärällä 21.8.2020 – mutta voittotuloksensa 14,505 hän oli loikkinut jo kahta päivää aiemmin! Kylmä ja sateinen finaalipäivän sää oli myrkkyä erityisesti Tuulokselle, joka helteelläkin käytti herkkien jalkojensa suojana paksuja villasukkia. Loppukilpailussa Tuulos ylsi parhaimmillaan toki puolen sentin päähän (14,50) alkukilpailun noteerauksestaan.
Tuulos saavutti kolmiloikan olympiapronssia myöhemmin vielä kahdesti. Hänen lisäkseen vain kaksi suomalaista yleisurheilijaa on ottanut mitalin samassa lajissa kolmissa olympiakisoissa: Paavo Nurmi (5000 metrin juoksu 1920–1928) ja Seppo Räty (keihäänheitto 1988–1996).
Yleisurheilun viisiottelun Antwerpenissä voittanut Mikkelin mies Eero Lehtonen puolestaan jäi olympiahistoriaan uusittuaan voittonsa Pariisissa 1924. Sen jälkeen laji nimittäin poistui olympiaohjelmasta ja Lehtonen on siis edelleen hallitseva olympiavoittaja.
Viisiottelun lajeista neljä oli samoja kuin antiikin olympialaisten viisiottelussa: pikajuoksu, pituushyppy, keihäänheitto ja kiekonheitto. Nykyajan versiossa 1500 metrin juoksu sai korvata antiikin kisojen painin. Tulokset laskettiin osalajien sijoitusten eikä tulospisteiden mukaan, kuten kymmenottelussa. Lehtonen otti kakkossijat pituushypyssä ja keihäänheitossa (eli sai kummastakin kaksi sijapistettä) ja sijoittui jaetulle ykköstilalle 200 metrin juoksussa (yksi sijapiste). Näin hän oli jo kolmen lajin jälkeen tavoittamattoman tuntuisessa johdossa. Kiekonheiton seitsemäs sijakin riitti pitämään kärkipaikan peräti kuuden pisteen turvin. Kun Lehtonen vielä kiri päätöslajissa 1500 metrillä toiseksi, kultaa tuli peräti kymmenen pisteen erolla kakkoseen. Hugo Lahtinen voitti 1500 metriä ja venyi pronssille: tasatilanteessa vertailtiin tuloksia kymmenottelun pistetaulukon avulla.
Oitin ja Mikkelin miehet kunniapalkinnoille
Sadan vuoden takaiset suomalaiset olympiasankarit tulivat eri puolilta maata. Paavo Nurmi oli kotoisin Turusta, ja Hannes Kolehmainen oli ehtinyt kiertää Kuopiosta Helsingin kautta New Yorkiin. Kenttälajien kultamitalistit olivat eri maakuntien miehiä: Elmer Niklander Etelä-Suomesta eli Hausjärven Oitista, Vilho Tuulos Tampereelta, Eero Lehtonen Mikkelistä, Jonni Myyrä Savitaipaleelta ja Ville Pörhölä Torniosta. Vaikka Suomi oli vahvasti agraari maa itsenäisyyden alkuvuosina, urheilu oli kaupunkilainen tai vähintään kirkonkyläläinen ilmiö. Näistä Antwerpenin suomalaisvoittajista kukaan ei ollut ammatiltaan maanviljelijä.
Antwerpenin olympiakisoissa jaettiin mitaleiden lisäksi erityisiä kunniapalkintoja. Kisajärjestäjien puolesta luovutettiin kultamitalisteille pronssinen, Léandre Granmoulinin veistämä pienoispatsas ”La Victoire”. Yleisurheilun olympiavoittajille oli vielä Antwerpenissa tarjolla kaksi erikoispalkintoa, jotka molemmat menivät suomalaisille. Eero Lehtonen sai viisiottelun voittajana Ruotsin kuninkaan lahjoittaman pystin. Elmer Niklander puolestaan palkittiin rouva de Montgomeryn lahjoittamalla erikoispalkinnolla.
Matti Hintikka