Tanskasta Suomeen vuonna 1904 muuttanut Johannes Blenner oli suomalaisen jalkapallon varhaisimpien vuosien tukeva voimahahmo. Kotimaassaan ja Englannissa lajia harrastanut Blenner oli monipuolinen urheilija; hän oli toiminut myös ammattilaispyöräilijänä. Keväällä 1906 Blenner ryhtyi rakentamaan Helsingin Unitas -seuralle jalkapallojaostoa. Hän toimi joukkueen rahoittajana, kapteenina ja pelkoa herättävänä kovaotteisena puolustajana. Erotuomarina hänen arvovaltansa oli kiistaton mutta ratkaisut usein kyseenalaisia.


Blenner oli keskeinen taustavoima, kun Unitas järjesti vuonna 1906 Suomen ensimmäisen jalkapalloturnauksen sekä ensimmäiset kansainväliset ottelut pietarilaista joukkuetta vastaan. Seuraavana vuonna hän oli mukana perustamassa Suomen Palloliittoa. Vuonna 1908 pelatussa ensimmäisessä SM-turnauksessa Blenner toimi pillimiehenä, myös loppuottelussa, jossa Unitas voitti Polyteknikkojen Urheiluseuran 4–1.


Täytettyään 30 vuonna 1909 Johannes Blenner jätti pelikentät nuoremmilleen ja keskittyi liiketoimiinsa korukauppiaana. Myöhemmin hänestä tuli tiilitehtailija ja Tuusulassa sijaitsevan Jokelan kartanon isäntä.
Blennerin omistuksessa vuosina 1917–1934 Jokelan kartanosta kehittyi vilkas paikallinen kulttuurikeskus, jonka yhteydet Tuusulanjärven maankuuluun taiteilijayhteisöön olivat lämpimät ja läheiset. Suhteita vaali erityisesti Blennerin puoliso, sooloharpisti ja harpunsoiton opettaja Lilly Kajanus-Blenner – Helsingin kaupunginorkesterin perustajan, kapellimestari Robert Kajanuksen tytär.