Kirja-arvio: Juha Hietanen: Huuhkajan siivet. Aula & Co (2021). 335 s.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen, Huuhkajien, yltäminen EM-kisapaikkaan marraskuussa 2019 synnytti jalkapallokirjojen aallon, jonka viimeiset laineet lyövät rantaan edelleen. Mielenkiintoisena lisänä viime vuonna ilmestyneille historia-, tieto- ja lastenkirjoille huuhkajakirjallisuutta täydentämään saapui romaani Huuhkajan siivet, jonka on kirjoittanut Ylen aamun toimittajana tunnettu Juha Hietanen.
Huuhkajan siivet esittelee lukijoilleen kolme päähenkilöä ja useita sivuhahmoja, joilla on erilainen suhde jalkapalloon ja sen suomalaiseen lippulaivaan. Lähimmin lukija tutustuu ammattiliitto PAMissa työskentelevään järjestöjyrä Lauraan, joka kirjakerhoineen hurahtaa Huuhkajiin EM-karsintojen 2019 aikana. Muista hahmoista poiketen Lauran näkökulmaluvut on kirjoitettu minämuodossa.
Pohjoiskaarteen ja SMJK:n aktiivi Marco työskentelee koulutustaan vastaamattomassa työssä urheiluvälineliikkeessä, pääasiassa rahoittaakseen Huuhkajien otteluiden ympärille rakentuvaa elämäänsä. Iltapäivälehden toimittaja Erik raportoi maajoukkueesta viileän kriittisellä otteella tuskaillen sensaatiohakuisen työnantajansa toistuvaa puuttumista tekstien sisältöön. Sivuhahmojen värikkäässä joukossa seikkailevat viinaan menevä suosikkiselostaja Raipe, ammattivedonlyöjä Vesa, baarimikko Diego ja Lauran väkivaltaisuuteen taipuvainen aviomies Seppo.
Koronapandemia vaikutti merkittävästi sekä kirjan julkaisuun että sisältöön. Viikkoa ennen kirjan menemistä painoon maaliskuussa 2020 EM-kisat siirrettiin, ja julkaisua siirrettiin tuonnemmaksi. Viimeiset sata sivua menivät lopulta kokonaan uusiksi. Hietanen tuo koronan luontevasti osaksi tarinaa. Vaikka pää- ja sivuhenkilöiden elämä muuttuu koronan takia kouriintuntuvasti, henkilösuhteisiin muutos ei ole yhtä suuri. Ongelmat ovat ongelmia myös koronan jälkeen. Osalle henkilöistä korona merkitsee uusia tilaisuuksia; toisille koko identiteetin murenemista; ja kaikille ahdinkoa ja epävarmuutta, jossa EM-kisojen siirtyminen vuodella on vain sivujuonne.
Urheilufiktio ei ole helpoimmasta päästä kirjallisuuden alalajeja. Hyppäsin Huuhkajan siiville ristiriitaisten ennakko-oletusten saattelemana. Jäävätkö henkilöhahmot epäuskottaviksi, tapahtumat ennalta-arvattaviksi, kerronta puisevaksi? Tällaisista epäilyistä sai onneksi luopua, vaikka juonenkäänteet eivät kaikilta osin vakuuta.
Kirjan sivuilla tiuhaan vilahtavista Huuhkajapelaajista ja valmentaja Markku ”Rive” Kanervasta huolimatta jalkapallo on tarinalle lähinnä kehys. Pääfokus on henkilöissä ja heidän henkilökohtaisissa tarinoissaan syksystä 2019 kauan odotettujen kisojen kynnykselle. Ratkaisu antaa kirjailijalle oivallisen mahdollisuuden urheilua laajempien yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelyyn, mikä tuo kirjaan syvyyttä. Rajuimmasta päästä on Lauraan kohdistuva parisuhdeväkivalta. Kekseliäitä huomiota syntyy myös hyvinvointi- ja valmennusbisneksestä, urheiluvedonlyönnistä ja mediasta. Onpa Hietanen metatekstin keinoin kirjoittanut itsensäkin tarinaan mukaan.
Päähahmoista raikkain on myöhäisherännäisten futisfanien joukkoa edustava Laura. Hietasen kertomuksessa uusfanit pääsevät Huuhkajien siiville jo EM-karsintojen 2019 alussa, toisin kuin tosimaailmassa, jossa tv-näkyvyyden rajautuminen maksukanaville piti tehokkaasti Lauran kirjakerhojen kaltaiset yhteisöt pimennossa orastavasta buumista.
Jalkapallokannattajuuden kuvaus jää muutoin hitusen valjuksi. Diegon kipuilu Unkari-ottelun 1997 traumojen parissa toistelee jo melko kuluneita kliseitä, eikä Marcokaan oikein tuo tuoretta kulmaa maajoukkueen tosifaneihin. Onnistuneeksi hahmoksi sen sijaan on laskettava alansa jättiläisten Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen perilliseksi pyrkivä Raipe, joka tavoittaa jotain olennaista monelle tunnetulle mediapersoonalle tyypillisestä, yhtäältä narsistisesta, toisaalta haavoittuvaisesta luonteesta.
Huuhkajan siivet alleviivaa miesten jalkapallomaajoukkueen kisapaikan kulttuurihistoriallista merkitystä, eikä tee sitä lainkaan kehnosti. Kerronta etenee kuin läpiajoon kirmaava Pukki, irtonaisesti ja sulavasti. Sisällöllisesti teos kommentoi varsin oivaltavasti korona-ajan yhteiskuntaa ja asettaa urheilun sopiviin mittasuhteisiin. Jalkapallohan on tunnetun sanonnan mukaan maailman tärkein sivuseikka. Sen enempää loppuratkaisua paljastamatta uskoisin kirjan henkilöhahmojen romaanin lopussa allekirjoittavan tämän väitteen. No, ehkä Pohjoiskaarteen aktiivia Marcoa lukuun ottamatta, mutta sellaisia ne ultrat ovat.
Jouni Lavikainen