Antwerpenissä 1920 Suomi sai uuden tähtiurheilijan, kun Paavo Nurmi voitti pitkillä juoksumatkoilla kolme kultamitalia ja yhden hopean. Millainen urheilusankari Antwerpenissa 1920 syntyi?
Keväällä 1919 turkulainen viilari Paavo Nurmi aloitti varusmiespalveluksensa Turkuun sijoitetussa Porin Rykmentissä. Asepalveluksensa alussa 22 vuotta täyttänyt Nurmi tunnettiin Turun seudulla hyvänä kansallisen tason juoksijana, mutta valtakunnallisesti harva oli vielä hänen nimeään pannut merkille. Ensimmäisissä sisällissodan jälkeen käydyissä Suomen mestaruuskilpailuissa elokuussa 1918 Nurmi oli sijoittunut 5000 metrillä neljänneksi.
Puolitoista vuotta kestäneen asepalveluksensa aikana Nurmi nousi tuntemattomuudesta kansainväliseksi menestyjäksi. Kyse ei ollut johdonmukaisesta eikä vääjäämättömästä kehityksestä. Työläistaustainen Nurmi puntaroi monen toverinsa tavoin siirtymistä tammikuussa 1919 perustettuun Työväen Urheiluliittoon, mikä olisi sulkenut portit olympialaisiin. Armeijassa Nurmi herätti huomiota paitsi juoksijana myös niskoittelullaan. Palveluksensa aluksi Nurmi kieltäytyi vannomasta sotilasvalaa, mikä olisi voinut tietää sotaoikeuteen joutumista.
Nurmi kuitenkin välttyi sotaoikeudelta ja pysyi SVUL:oon kuuluneen seuransa Turun Urheiluliiton riveissä. Kesäkuussa 1919 Porin Rykmentti määrättiin neljän kuukauden komennukselle Käkisalmeen. Nurmelle komennus tarjosi tilaisuuden kilpailla uusissa maisemissa, ja tulokset olivat lupaavia. Huomiota herätti erityisesti heinäkuussa Viipurissa 10 000 metrillä otettu selvä voitto Tatu Kolehmaisesta, Hanneksen veljestä. Kansainvälisestä huipputasosta Nurmi oli silti vielä varsin kaukana. Voittoaika 33.25,4 oli yli puolitoista minuuttia hitaampi kuin se aika, jolla hän reilua vuotta myöhemmin tulisi voittamaan saman matkan Antwerpenissa.
Nousujohtoinen kunto vakuutti SVUL:n yleisurheilun valmennuskomiteaan kuuluneen Lauri ”Tahko” Pihkalan järjestämään Nurmen vuoden 1920 alusta lähtien olympiavalmennuksen piiriin. Nurmi kutsuttiin laivaston aseseppäkouluun Helsinkiin, ja hän muutti asumaan Pihkalan luokse. Harjoittelusta Kaartin maneesin radalla vastasi olympiavalmentaja Jaakko Mikkola. Aseseppäkoulun tarkoitus oli naamioida Helsingissä oleskelun todellinen tarkoitus – amatöörisääntöjen vastainen kokoaikainen harjoittelu olympialaisiin. Nurmi ei kuitenkaan viihtynyt sen enempää Pihkalan kuin Mikkolankaan hoteissa ja palasi jo maaliskuussa Porin Rykmenttiin ja Turkuun harjoittelemaan siten kuin katsoi parhaiten osaavansa, omatoimisesti.
Nurmen harjoittelu keväällä 1920 sisälsi muun muassa aamuvarhaisella suoritettuja pitkiä kävelylenkkejä sekä juoksemista junan perässä. Viimeksi mainittua on epäilty myytiksi, mutta aikalaistodisteita on riittävästi osoittamaan, että kyseessä on ollut todellinen harjoitusmuoto. Nurmi kertoi myöhemmin pyrkineensä tällä tavoin pidentämään askelpituuttaan. Hän juoksi yleensä noin kahden kilometrin verran pitäen toisella kädellään kiinni junan viimeisestä vaunusta. Tarpeeksi hitailla tavara- ja paikallisjunilla tämä onnistui.
Heinäkuun alussa Nurmi voitti ylivoimaisesti 5000 metrin juoksun olympiakarsintakilpailun Helsingin Eläintarhan kentällä. Varauksetonta luottoa saavutus ei herättänyt, vaikka kyse oli nopeimmasta 5000 metrin ajasta, joka Suomen kamaralla oli koskaan juostu. ”Mahdotonta on mitään ennakolta varmasti taata, mutta todennäköistä on, että Nurmi kykenee lyhemmillä matkoilla hoitelemaan Hanneksen tehtäviä tämän nyt siirryttyä maratonille”, pohdiskeli Pihkala karsintakilpailuiden raportissaan. Hanneksen ja Paavon välinen marssijärjestys oli selvä: edellinen oli juoksijoiden kuningas, jälkimmäinen yksi mahdollisista perillisistä. Tästä tavallaan kertoi myös Tahkolle sattunut lipsahdus, kun hän mainitsi Nurmen raportissaan ensi kerran: ”Paavo Nurmisen tulos 5000 m:llä, 15.00,5, ei anna lainkaan riittävää käsitystä hänen kyvystään–”. Arvio sinänsä osoittautui oikeansuuntaiseksi. Nurmi selvitti Antwerpenin 5000 metrin ajassa 15.00,0, jota olympiaradan huonon kunnon takia voi pitää selvästi parempana suorituksena kuin karsintakilpailujen juoksua.
Nurmen välit Pihkalaan olivat rosoiset ja Jaakko Mikkolaan suorastaan huonot. Hän ei ollut sopeutunut Mikkolan valmennukseen Helsingissä, eikä hän sopeutunut siihen myöskään olympiajoukkueen valmennusleirillä Lohjalla heinäkuussa. Käytyään kääntymässä leirillä Nurmi pyysi lupaa matkustaa Turkuun ja jäi sen kummempia ilmoittamatta sille tielleen. Vaikka Mikkolan valmennusohjeet jäivät noteeraamatta, organisoituun olympiavalmennukseen pääsyllä oli oma roolinsa Nurmen nopeassa tuloskehityksessä 1920. Olympiaehdokkaille järjestettiin varusteita ja hierontaa, ja lisäksi heidän ravinnon- ja energiansaantinsa varmistettiin, mikä oli merkittävä etu elintarvikepulan ja säännöstelyn leimaamana aikana.
Matkalla Antwerpeniin Nurmen, Pihkalan ja Mikkolan oli tultava toimeen samoissa ahtaissa tiloissa Oihonna-laivalla. Pitkällä laivamatkalla järjestettiin pitkästymisen torjumiseksi ohjelmanumeroita, joista yhdessä Pihkala antoi urheilijoille itse keksimiään lempinimiä leikkimielisissä kasteseremonioissa. Nurmen Pihkala kastoi ”Taulahännäksi”, joka tarkoitti hevosta, jolla oli taipumus kiihdyttää järjettömän kovavauhtiseen laukkaan. Tarkoitus oli piikitellä Nurmea hänelle tyypillisestä liian kovasta alkuvauhdista ja saada hänet ehkä harkitsemaan juoksutaktiikkaansa uudemman kerran. Lempinimen pedagoginen tarkoitus tuskin löysi hedelmällistä maaperää merisairauden kourissa kärvistelleessä Nurmessa.
Paavo Nurmen ohjelmaan Antwerpenissa kuului kolme matkaa: 5000 metriä, 10 000 metriä ja maastojuoksu, jossa kilpailtiin sekä henkilökohtaisesti että joukkueina. Urakka alkoi 5000 metrillä, jonka karsinnat juostiin 16. elokuuta ja loppukilpailu päivää myöhemmin. Loppukilpailussa Nurmi juoksi Pihkalan neuvoista välittämättä kovaa alusta lähtien. Viimeisen kierroksen koittaessa hän johti kilpailua mutta väsähti lopussa, ja voittoon kiri Ranskan Joseph Guillemot. Harvoin on Suomessa olympiahopea koettu yhtä hävityksi mitaliksi. Ranskan tulkittiin saaneen revanssin Jean Bouinin kokemasta tappiosta Hannes Kolehmaiselle Tukholmassa 1912.
Yhden lepopäivän jälkeen oli vuorossa 10 000 metrin kilpailu. Tällä kertaa Nurmi juoksi erilaisella taktiikalla. Urheilulehden toimittaja Yrjö Halmeen mukaan maratoniin valmistautunut Hannes Kolehmainen antoi Nurmelle ennen juoksua ohjeita sekä ”pumppasi [häneen] uutta hehkua”. Kahdeksan vuotta vanhempi Kolehmainen oli nuorelle Nurmelle suuri esikuva, jonka sanoilla oli tietysti enemmän painoa kuin Mikkolan ja Pihkalan neuvoilla. Kolehmainen oli itse harkinnut osallistumista myös 5000 ja 10 000 metrille, mutta jättäytyi sivuun molemmista matkoista, mahdollisesti pienen nilkkavamman takia tai yksinkertaisesti siksi, että halusi keskittyä maratonille, joka oli kisojen kiistaton kuninkuusmatka.
Nurmi pysyi 10 000 metrillä pitkään tarkkailuasemissa ja nousi vasta päätöskierroksella Guillemotin rinnalle kärkeen. Tällä kertaa ranskalainen jäi kirikamppailussa toiseksi. Nurmi saavutti ensimmäisen olympiakultamitalinsa ajalla 31.45,8, joka jäi 20 sekuntia Kolehmaisen maailmanennätyksestä Tukholmassa. Belgialaisen kuvauksen mukaan tuore olympiavoittaja ”juhli” saavutustaan tyylilleen uskollisesti poistuen stadionilta ilman minkäänlaisia merkkejä tunteistaan.
Nurmea auttoi Guillemotin katastrofaalisesti sujunut valmistautuminen. 5000 metrin kilpailun jälkeen ranskalaisen juoksukengät varastettiin, ja uudet lainakengät olivat liian isot. Juoksun aikana miestä piinasivat vatsakrampit, jotka johtuivat väärin ajoitetusta lounaasta. Guillemot oli vasta lounastaessaan saanut kuulla, että 10 000 metrin juoksun ajankohtaa oli Belgian kuninkaan Albert I:n toiveesta aikaistettu kolmella tunnilla. Järjestelyiden kehno taso pelasi tässä siis Suomen ja Nurmen pussiin, mistä tosin suomalaiset sanomalehdet vaikenivat.
Viimeisessä koitoksessaan maastojuoksussa Nurmi jätti Guillemotin taakseen pari kilometriä ennen maalia ja juoksi selvään voittoon. Reitin virallinen pituus oli 10 000 metriä, todellinen pituus ehkä noin kaksi kilometriä vähemmän – kuten muun muassa Nurmen voittoaika 27.15 selvästi osoitti. Heikki Liimataisen kolmas ja Teodor Koskenniemen kuudes sija varmistivat Nurmelle henkilökohtaisen kultamitalin lisäksi samasta juoksusta myös joukkuekultaa. Joukkuekilpailun tulokset laskettiin kunkin maan kolmen parhaan juoksijan sijoituksista. Suomalaisissa sanomalehdissä kisasta kirjoitettiin yleensä vain joukkuekilpailuna, joten useimmissa lehdissä Nurmen mitalisaldoksi ilmoitettiin kaksi kultaa ja yksi hopea, vaikka hän voitti siis kolme kultaa.
Yksi mitali pois lukienkin Nurmi oli menestynein suomalaisurheilija Antwerpenissa. Hänen voisi siis olettaa olleen kisojen suurin suomalaissankari. Näin asia ei suinkaan ollut. Juoksumatkoista arvostetuin oli maraton, ja sen voitti Hannes Kolehmainen. ”Kaikki nämä loistavat saavutukset kruunasi Tukholman Olympialaisten voittoisin mies Hannes Kolehmainen, voittamalla nyt kisojen kunniakkaimman kilpailun, maratonjuoksun. Jollei yleisö eri kolkilla maailmaa muusta välittäisikään, niin ainakin maratoniin he kiinnittävät huomiota”, kuului Urheilulehden käsitys olympiamaratonin kansainvälisestä huomioarvosta. Tosiasiassa Kolehmaisen maratonvoitosta tiedettiin suurimmassa osassa maailmaa yhtä vähän kuin hänen menestyksestään Tukholmassa.
Kun lehdistössä puitiin kisoissa koettuja pettymyksiä, Paavo Nurmen tappio 5000 metrillä nostettiin ensimmäisenä esiin. ”Meikäläisistä sen sijaan epäonnistuivat vain Nurmi 5000 m:llä, Vilen, Peltonen, Tuulos ja Taipale, ja näistäkin kolmella viimeksi mainitulla oli maan kannalta katsoen epäonnistumiseen varaakin, jotapaitsi Taipale, samoin kuin Nurmi ja Vilen ilmeisesti kärsivät merenkäynnin seurauksista”, arvioi Tahko kriittisesti Urheilulehdessä tarkoittaen Peltosen, Tuuloksen ja Taipaleen kohdalla odotettua heikompia tuloksia. Uuden Suomen mukaan Nurmen tappion syistä oli kisojen aikana ja jälkeen esitetty niin paljon mielipiteitä, väitteitä ja vastaväitteitä, että niistä saisi aineiston pieneen väitöskirjaan. Nurmelle suotiin kyllä kunniaa noususta Hanneksen manttelinperijäksi, mutta samalla hänet nähtiin vielä alemman tason juoksijana. Tätä alleviivasivat myös Kolehmaisen maailmanennätyksiä selvästi heikommat ajat niin 5000 kuin 10 000 metrillä.
Suomalaisen urheilun juhlituin sankari syksyllä 1920 oli Hannes Kolehmainen. Paavo Nurmi oli osoittanut olevansa kelpo perillinen, mutta hänen tulevaisuutensa patsaaksi hakattuna maailmantähtenä oli vielä vuosien päässä. Vanha ja tuleva mestari ystävystyivät Antwerpenissa ja ehtivät olympialaisten jälkeen myös kilpailla yhdessä. Paluumatkalla olympialaisista Nurmi ja Kolehmainen voittivat Berliinissä kymmentuhatpäisen yleisön edessä pariviestinä käydyn 30 minuutin juoksun. Kauden päätöskilpailussa Turussa syyskuun lopussa suurjuoksijat kilpailivat ensimmäistä kertaa toisiaan vastaan. Olympiasankareiden kohtaaminen 10 000 metrillä veti Turun Urheilupuistoon yli 6000 katsojaa, joka ylitti selvästi Antwerpenin kestävyysjuoksukilpailuiden vaisuhkoiksi (4000–5000 katsojaa) jääneet yleisömäärät. Merkkinä tulevasta Paavo jätti Hanneksen taakseen reilulla puolen ratakierroksen mitalla.
Jouni Lavikainen
Mustavalkoisten kuvien väritys: colourise.sg
Lähteet:
Suomen Urheilulehti 1920
Uusi Suomi 1920
Ossi Viita: Hymyilevä Hannes. Otava 2003.
Kalle Virtapohja: Mies josta tehtiin patsas. Paavo Nurmen ennätys, maine ja perintö. Docendo 2017.