Helsingissä Olympiastadionilla sijaitseva Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO on jo vuosikymmenien ajan ollut inspiroiva ja suosittu oppimisympäristö eri ikäisille lapsille ja nuorille. TAHDOSSA urheilun tarinat heräävät eloon ja oppilaat kokevat museossa myös aitoa liikunnan riemua uudessa Liikuntaseikkailussa, joka vie liikunta- ja urheilukulttuurin opettamisenkin aivan uudelle tasolle. Museossa oppilaat pääsevät tutustumaan urheilun kiehtovaan maailmaan, oivaltamaan uutta ja innostumaan liikunnan monista mahdollisuuksista ohjatusti.
Tänä syksynä yhteensä 2 000 neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaista Turusta, Jyväskylästä ja Helsingistä osallistuu TAHDON Liikuntaseikkailuun ohjatusti osana kouluarkea. TAHDON kehittämässä Liikuntaseikkailussa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla oppiminen, suomalainen urheilukulttuuri ja liikkumisen ilo. Museovierailun ohella oppilaat ovat tutustuneet ikonisen Olympiastadionin ympäristöön ulkorasteilla, joten alueen historia ja nykypäiväkin tulevat heille tutuksi liikunnan keinoin. Tutkimuskoulujen lisäksi syksyn aikana Liikuntaseikkailussa on vieraillut useita päiväkotiryhmiä ja luokkia eri kouluasteilta.
- On ollut hienoa nähdä, miten innostuneesti koulut ja oppilaat ovat ottaneet Liikuntaseikkailun vastaan. Olemme onnistuneet sen avulla myös tavoittamaan uuden kävijäkunnan, kun lapset ja lapsiperheet ovat löytäneet urheilukulttuurin. Erityisen hienoa on, että pääsemme syksyn aikana tutkimuksen avulla selvittämään, miten voimme innostaa lapsia liikkumaan myös museovierailun jälkeen. Tavoitteemmehan on paljon enemmän kuin onnistunut vierailu – haluamme sytyttää kipinän elinikäiseen liikkumisen iloon, iloitsee Liikuntaseikkailun projektipäällikkö Virpi Utriainen.
Tutkimuksella selvitetään Liikuntaseikkailun vaikutusta oppilaiden liikuntainnostukseen
Turun, Jyväskylän ja Helsingin yhteistyökoulujen oppilaat osallistuvat syyslukukaudella tutkimukseen, jonka tavoitteena on selvittää, millaisia kokemuksia oppilailla, opettajilla ja huoltajilla on TAHDON Liikuntaseikkailusta sekä miten kokonaisuus tukee lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa ja hyvinvointia.
Tutkimukseen osallistuvat luokat toteuttavat viisiosaisen kokonaisuuden, johon sisältyy museossa tapahtuvan ohjatun Liikuntaseikkailun lisäksi eri oppiaineisiin integroituja pedagogisia ennakkotehtäviä ja museokokemusta syventävät Jälkihiki-tehtävät. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä TAHDON ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likesin kanssa. Tutkimukseen osallistuu oppilaita Helsingin, Turun ja Jyväskylän kouluista. Tulokset julkaistaan 19.1.2027.
Lisätietoja TAHDON Liikuntaseikkailusta ja kuntayhteistyöstä:
Virpi Utriainen
projektipäällikkö
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO
p. 040 701 3038
virpi.utriainen[a]tahto.com
