Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO on mukana Taiteiden yössä torstaina 15.8.
Illan aikana on luvassa opastuksia, keppijumppaa ja mielenkiintoista ohjelmaa koko perheelle. Olympiakesän tunnelmissa lapset saavat suunnitella työpajassa oman olympiamitalin ja näyttelyissä on paljon inspiroivaa tekemistä kaiken ikäisille. TAHDON päänäyttelyssä on parhaillaan esillä Ismo Pornan Asterix olympialaisissa -käännöskokoelma. Taiteiden yö -tapahtumassa on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua keräilijän opastuksella tarkemmin näihin urheiluaiheisiin sarjakuviin ja matkustaa maailmalle Asterixin jalanjäljissä.
OHJELMA
Avoimet ovet TAHDON näyttelyihin klo 16–20.
Klo 16–17.30 olympiamitalien suunnittelua ja askartelua lapsille.
Klo 17 yleisöopastus Hikeä, huvia ja hyötyä -näyttelyyn. Kierros päättyy Ivar Wilskmanin keppijumppaan, museolehtori Jonna Kokkola.
Keppijumppa, eli entiseltä nimeltään sauvavoimistelu oli suomalaisen miesvoimistelun tavaramerkki 1800-luvulla. Ivar Wilskman, ”Suomalaisen urheilun isä” kehitti sauvavoimisteluohjelman 1887, jota pääset testaamaan TAHDOSSA.
Klo 18 Asterix esitelmä Sylvi Saimo -salissa ja TAHDON näyttelyssä, maailmanmatkaaja ja keräilijä Ismo Porna.
Klo 19.00 Ivar Wilskman -kemppijumppa, museolehtori Jonna Kokkola.
Torstaina 15.8. TAHDON näyttelyt ovat avoinna klo 10–20. Avoimet ovet ja ilmainen sisäänpääsy klo 16–20.
Tervetuloa Taiteiden yöhön TAHTOON!